Maa- ja Infrarakentaminen

Monipuolista maa- ja infrarakentamista

Toteutamme uudis- sekä korjausrakentamiseen liittyvät maanrakennustyöt liittyen esimerkiksi kunnallistekniikan rakentamiseen sekä verkoston huolto- ja korjaustöihin tai vanhojen kiinteistöjen pintavesi- ja salaojajärjestelmien uusimiseen ja korjaukseen. Myös erilaiset ympäristöalueiden maarakennustyöt, esimerkiksi puistot, liikunta-alueet ja urheilukentät sisältyvät palveluvalikoimaamme.

Perinteisemmän rakentamisen saralla meillä on vahvaa osaamista ja kokemusta erilaisten pihakansien saneerauksista pääurakoitsijan roolissa. Rakentamisen palveluihin kuuluvat myös erilaiset perustustyöt, varastot ja roskakatokset.

Toteutamme myös monipuolisia infraprojekteja asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Voimme toimia kohteen päätoteuttajana tai tehdä urakan osakokonaisuuksia.

Ammattitaitoamme hyödyntäen toteutamme työt yhteistyössä asiakkaan, suunnittelijoiden, viranomaisten ja muiden sidosryhmien kanssa huomioiden kohteen erityispiirteet ja ympäristöolosuhteet. Olemme mielellämme mukana jo hankkeen suunnitteluvaiheessa, jolloin voimme yhdessä hyödyntää laajaa osaamistamme.  Tällöin lopputuloksena on kustannustehokas, ympäristön huomioiva sekä asiakkaan toiveet täyttävä projekti, josta voimme olla yhdessä ylpeitä.

Ota yhteyttä